Kuvassa vasemmalla Jarkko Mäntykenttä ja oikealla Julius Leinonen
“Entä jos meillä olisi perehdyttämiseen ihan oma työntekijä?”

Koneet, työmenetelmät ja toimintatavat muuttuvat koko ajan. Kun osaaminen kehittyy niiden mukana, kaikki osapuolet hyötyvät. Miten varmistaa, että näin tapahtuu?
Toivasella tähän haasteeseen tartuttiin yhdessä työnantajan ja työntekijöiden kanssa. Ratkaisu löytyi uudesta toimenkuvasta, perehdyttäjästä.
Toivasen Terrafamen Sotkamon työmaapäällikkö Teemu Kela kertoo, miten työmaalla henkilöstömäärät, kalusto ja työmenetelmät kehittyvät jatkuvasti. Samalla uusien työntekijöiden määrä on kasvanut.
”Halusimme varmistaa, että sekä kokeneempi että uusi työntekijä saa laadukkaan ja yhdenmukaisen perehdytyksen työhönsä.”
Kehitetään uutta ja parannetaan olemassa olevaa
Julius Leinonen aloitti keväällä 2026 Toivasen Terrafamen Sotkamon toimipisteen perehdyttäjänä. Leinosella on alan kokemusta liki 10 vuotta, niinpä tutuksi ovat tulleet niin dumpperit, kiviautot, pyöräkoneet kuin kuorma-autotkin. Kun työmaapäällikkö soitti ja tarjosi Juliukselle mahdollisuutta uuteen perehdyttäjän rooliin, oli vastaus alun pohdintojen jälkeen selvä. ”Tärkeintä on halu oppia, kehittää toimintaa ja jakaa tietoa eteenpäin. Kaikkea ei tarvitse eikä voikaan osata ulkoa. Myös tämä työ on jatkuvaa kehittymistä, ja siinä piileekin se mielenkiintoisuus. Kehitetään uutta ja parannetaan olemassa olevaa yhdessä henkilöstön kanssa”, kertoo Julius.
Jarkko Mäntykenttä on puolestaan työskennellyt Endominesin Pampalon ja Hoskon kaivosten kaivoskonekouluttajana jo kesästä 2025 alkaen. Myös Mäntykentän alan laaja ja yli 20 vuoden työkokemus luo vakaan pohjan perehdyttäjän työhön. Toivasella kaivoskoneet sekä räjäytystyön että vuorotyön johtotehtävät ovat hänelle tuttuja. Jarkon mielestä yksi tehtävän hyvä puoli on se, että saa opettaa mitä itse osaa. ”Kouluttajan on syytä pitää yllä omaa osaamista, koska jos ei itse osaa on aika huono opettaa muita. Joskus osat vaihtuvat ja uusilta työntekijöiltä saa uuden näkökulman johonkin tuttuun asiaan. Vaikka pyrinkin siihen, että en syyllisty ajatukseen, että näin se on ennenkin tehty.”
Monipuolinen toimenkuva
Perehdyttäjän toimenkuva on monipuolinen ja se elää koko ajan. Julius ja Jarkko kokevat, että pitkällä aikavälillä henkilöstön konetietous, kaluston oikeaoppinen käyttö ja toimintatavat, koneiden ominaisuuksien tehokas hyödyntäminen vahvistavat osaltaan Toivasen turvallisuuskulttuuria. Ne näkyvät myös pienempinä käyttö-, korjaus- ja polttoainekustannuksina.
”Raskaan kaluston parissa vahinkoja syntyy helposti väärän ajotavan ja virheellisen koneenkäytön seurauksena. Se ei ole tahallista, vaan johtuu useimmiten puhtaasti tietämättömyydestä. Perehdyttämisellä lisätään tietoisuutta.” Perehdyttäjän työn monipuolisuus myös haastaa tehtävän haltijaa. Rooli on uusi, joten pöytä on puhdas ja raamit kehittyvät päivä päivältä. Perehdytys suunnitellaan työntekijän tehtävien mukaan, ja erilaisten materiaalien (käyttö-, työohjeet ja perehdytysmateriaalit) tulee olla mahdollisimman yksinkertaiset, lyhyet ja helppotulkintaiset. Samalla siihen täytyy mahduttaa kaikki olennainen tieto. Mielellään kuvien kera.
”Erikoisvalmisteisen koneen hallintapaneelin kuluneiden katkaisimien toimintoja ei pysty noin vain katsomaan Googlesta eikä käyttöohjeita kaikkeen ole olemassa”, Julius tarkentaa. Perehdyttäjä toimii tärkeänä linkkinä työntekijöiden, työnjohdon ja kaluston kehittämisen välillä. Samalla rakennetaan entistä vahvempaa turvallisuuskulttuuria ja varmistetaan osaamisen siirtyminen myös tuleville tekijöille.
Toivasella uusi rooli nähdään ennen kaikkea kehittämisen roolina
Perehdyttäjän tehtävä ei ole pelkästään uusien työntekijöiden opastamista. Kokeneemmat työntekijät ovat hyötyneet perehdyttäjän tuesta esimerkiksi uusien järjestelmien ja työmenetelmien käyttöönotossa. Kelan mukaan isossa kuvassa kyseessä on ennen kaikkea osaamisen kehittämisen rooli. ”Ala muuttuu jatkuvasti, ja meidän tavoitteemme on, että jokaisella työntekijällä on mahdollisuus kehittyä työssään ja laajentaa osaamistaan koko työuran ajan.”



