Siirry sisältöön

Toivanen laajentaa palvelutarjontaa

Pontituskone 1

Maarakennuksen tueksi pontitusta

Toivanen on päättänyt laajentaa palvelutarjontaansa. Pitkän kokemuksen  maa- ja vesirakentamisen palveluista omaavana yrityksenä maaperän tuentapalveluihin siirtyminen ei ollut Toivaselle suuri harppaus.

Viimeaikoina kasvaneen kysynnän vuoksi, päätimme lähteä mukaan toimialalle. Haluamme vastata asiakkaidemme tarpeisiin mahdollisimman laajalla sektorilla. ”Se on helpompaa sekä meille, että asiakkaillemme kun samasta talosta saa nyt kaikki infrakentamisen palvelut.” sanoo yrittäjä Jukka Toivanen.

Pontitus- ja paalutuspalveluihin lähtemisen harkinta aloitettiin hiljattain. On selvää, että kokemusta ja ammattitaitoa osaavan työnjohtajan aloittaminen yrityksessä elokuussa 2019 antoi lisäsysäyksen uuden palvelukokonaisuuden suunnittelulle.  Ilman investointeja ei mikään uusi palvelu lähde liikkeelle, eikä poikkeusta tapahtunut tässäkään asiassa.

Kesäkuussa 2020 hankittiin Movax Oy:ltä nykyaikainen kalusto palvelun toteuttamiseksi. Palvelusta vastaavalle työnjohtajallemme kyseisen yrityksen ponttauskalusto on entuudestaan tuttua.

Rakennuskaivantojen tuentaa tarvitaan useammin, koska rakentaminen laajenee vaativammille maaperille.  Kohta kahdenkymmenen vuoden kokemuksella maaperän tuentaratkaisuista vastannut työnjohtaja Janne Jänkälä kertoo.  Jänkälän mukaan alasta haastavaa ja mielenkiintoista tekee se, että pohjaolosuhteet voivat vaihtua hyvin lyhyellä matkalla jo yhden kohteen sisällä.

Tarjouspyyntöjä otetaan jo vastaan ja työt ollaan valmiita aloittamaan elokuun 2020 alusta lukien.

Lisätietoja palvelusta voitte kysyä yrittäjä Jukka Toivaselta.

 

Tiedotteet ja blogi

Lehdistötiedotteet

Yhteistyöuutisia

Yhteistyömme Endominesin kanssa laajenee 🤝🏻 Meidän yli kaksi vuotta jatkunut yhteistyö Endomines…

Lue lisää
Blogi

Marin polku Toivasella

Tämän kesän työnjohtoharjoittelua suorittanut Mari Rinne on aloittanut työt Toivasella kesällä 2021….

Lue lisää
Lehdistötiedotteet

Veljekset Toivanen ja Sotkamo Silver yhteistyöhön

  Tiistaina 8. kesäkuuta oli yksi Veljekset Toivasen yrityshistorian suurimmista päivistä.  Sotkamo…

Lue lisää
Uutiset

Drone osaksi mittalaitteistoamme

Olemme hankkineet dronen osaksi mittalaitteistoamme. Projektijohtajana uuden mittalaitteen käyttöönotossa toimii Tero Koistinen….

Lue lisää
Uutiset

Antti eläkkeelle

Viime kesänä etsimme kisälliä meidän Kemin sepän, Antin, oppiin. Tarkoituksena oli, että…

Lue lisää
Blogi

Visma Ski Classic

  Työnantajana haluamme kannustaa työntekijöitämme terveellisiin elämäntapoihin ja liikuntaan. Viime kesänä lanseeratun…

Lue lisää

Olemme myös Sosiaalisessa mediassa

[elfsight_facebook_feed id="1"]
Veljekset Toivanen Oy