Siirry sisältöön

Kemi Run 2021

kemirun1 (2)

 

10.7. juostiin Kemin sisäsatamassa Kemi Run. Tietöistä johtuen kisamatka oli edellisestä vuodesta poiketen 8 kilometriä, mutta lähes 30 asteen helle ja pilvettömältä taivaalta paahtava aurinko takasivat raskaan matkan. 

Kemi Run on Visa Ski Teamin järjestämä vuotuinen juoksutapahtuma. Kilpailun lähtö ja maali ovat Kemin sisäsatamassa, joten puitteet kilpailulle ovat kunnossa. Kannustajia riitti koko matkalle, ja tunnelma kisoissa oli hieno.

Viime vuonna kilpailuun osallistunut Jan Sandberg sai esimerkillään houkuteltua mukaan myös muita, ja tänä vuonna viivalla olikin neljä Toivasen juoksijaa. Jan Sandbergin lisäksi juoksemaan lähti Kaisa Kontio, Petri Pieskä ja Alisa Toivanen.  Kaikki juoksijat selviytyivät matkasta kunnialla maaliin, eikä kenenkään juoksuharrastus loppunut tähän.

Matkaan lähteneet juoksijat lähtivät haastamaan helteisessä kelissä ennen kaikkea itsensä, ja saavatkin olla ylpeitä suorituksistaan. Jokainen taittoi matkan alle tuntiin. Juoksijat haastavat Toivasen työntekijät mukaan ensi vuonna, ja ainakin Jukka Toivanen on jo vannonut osallistuvansa, joten eiköhän lähdetä isolla porukalla haastamaan Jukka.

Nyheter och Blogg

Blogg

Marin polku Toivasella

Tämän kesän työnjohtoharjoittelua suorittanut Mari Rinne on aloittanut työt Toivasella kesällä 2021….

Läs mer
Nyheter

Veljekset Toivanen ja Sotkamo Silver yhteistyöhön

  Tiistaina 8. kesäkuuta oli yksi Veljekset Toivasen yrityshistorian suurimmista päivistä.  Sotkamo…

Läs mer
Nyheter

Drone osaksi mittalaitteistoamme

Olemme hankkineet dronen osaksi mittalaitteistoamme. Projektijohtajana uuden mittalaitteen käyttöönotossa toimii Tero Koistinen….

Läs mer
Nyheter

Antti eläkkeelle

Viime kesänä etsimme kisälliä meidän Kemin sepän, Antin, oppiin. Tarkoituksena oli, että…

Läs mer
Blogg

Visma Ski Classic

  Työnantajana haluamme kannustaa työntekijöitämme terveellisiin elämäntapoihin ja liikuntaan. Viime kesänä lanseeratun…

Läs mer
Blogg

Kaivospalveluille uusi päällikkö

Veljekset Toivanen Oy:n strategia on ollut vuodesta 2018 suunnata osa resursseja maan-alaiseen kaivostoimintaan.Yritys…

Läs mer

Följ oss på sociala medier

[elfsight_facebook_feed id="1"]